Trampoliineista asiaa

Saamme usein kyselyjä pihoille asennettavista trampoliineista. Niin hyviä arkiliikunnan aktivoijia kuin ne ovatkin, ovat ne valitettavasti kiellettyjä Mikkelin Asumisoikeus Oy:n yhteisillä pihoilla. Syy on isolta osin vastuukysymyksissä. Trampoliini rinnastetaan pihojen leikkitelineisiin ja -välineisiin, joten vakuutusyhtiöiden mukaan vastuu kiinteistöjen pihoille pystytetyistä leikkivälineistä on aina kiinteistön omistajalla. Näin ollen, emme voi ottaa vastuullemme yksityishenkilön omistuksessa olevaa laitetta ja sen käyttöä.

Rivitaloissa omalle asuinpihalle trampoliinin voi asentaa, jos naapureita on asiasta kuultu ja heiltä suostumus saatu. Tällöin vastuu on asukkaalla itsellään.

Lomat pyörivät, palvelut toimivat

Toimiston väki on vuosilomilla jokainen vuorollaan ja puhelut kääntyvät eteenpäin, joten soitattehan suoriin numeroihin. Jos ette tiedä numeroita, ne löytyvät kiinteistönne ilmoitustauluilta. Voitte asioida myös sähköpostilla.

Toimisto ja asiakaspalvelu suljettu 24.5.

Viikolla 21 toimisto ja asiakaspalvelu ovat avoinna maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Toimisto on suljettu tiistaina 24.5.2022 koulutuspäivän johdosta. Myös helatorstaina 26.5. toimisto suljettu.

Pääsiäinen

Pääsiäisen aukioloaikamme:

  • Torstaina 14.4. palvelemme klo 13 saakka. Tavoitat meidät helpoiten puhelimitse ja sähköpostilla.
  • Olemme kiinni pe 15.4. – ma 18.4. Kiireellisissä huoltotöissä tavoitat kuitenkin aina päivystävän huoltomiehen huoltonumerosta.

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Huoletonta asumista

 ”Voimme asua tässä niin kauan kuin haluamme, eikä ole omistusasuntoon mahdollisesti liittyvää arvon laskua, myyntiinlaittostressiä tai muuta sellaista. Ei tarvitse stressata korjauksista, huolloista, pihatöistä. Vapaus on hirmu tärkeää. Asumisoikeusasunto ei sido loppuelämäksi.”

Kysyimme Mikkelin Asumisoikeus Oy:n asukkailta, mikä on heidän mielestään aso-asumisessa parasta. Vastauksissa toistuivat huolettomuus, helppous ja asumiskustannusten kohtuullisuus. Tiesitkö, että kenties sinäkin voit liittyä tähän tyytyväiseen joukkoon?

– Riittää, että hakija on vähintään 18-vuotias ja täyttää varallisuuskriteerit. Tämä tarkoittaa, ettei hän omista tai ettei hänellä ole mahdollisuutta hankkia vastaavanlaista omistusasuntoa. Rajat eivät koske 55 vuotta täyttäneitä, Kaisa Sidorow, Mikkelin Asumisoikeus Oy:n asukassihteeri kertoo.

Hakemuksen voi jättää kätevästi Mikkelin Asumisoikeuden verkkosivuilla, lisätietoja voi kysellä puhelimitse. Asunnon hakuun tarvittava järjestysnumerokin hoituu asiakkaan puolesta.

Vapautuvia asuntoja tarjotaan asiakkaan toiveiden perusteella. Tarvittaessa Kaisa soittaa hakijalle ja kysyy lisätietoja tai tarjoaa vastaavanlaista, vapautunutta asuntoa asiakkaan ensisijaisten kriteerien ulkopuolelta.

– Asunnot järjestyvät jononumeroperiaatteella.

Mikkelin Asumisoikeusasuntojen uusin kerrostalokohde sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 32.

Yhtä pysyvä kuin oma koti, turvallinen ja rauhallinen ympäristö

”Asunnosta ei tarvitse lähteä pois ennen kuin itse haluaa, ei lähde yhtäkkiä alta pois.”

”Asukkaiden vaihtuvuus vähäistä, tuntemattomiin ei törmäile pihamaalla.”

”Rauhallisemmat talot kuin vuokralla.”

Kaisa tietää kokemuksesta, että asunnoissa viihdytään pitkään.

– Oikeus asua on elinikäinen, ja asumisoikeuden voi myös jättää perinnöksi jälkikasvulle. Jos elämäntilanne muuttuu, ja asunnosta on tarve luopua, lunastaa Mikkelin Asumisoikeus asunnon palauttaen alkuperäisen ASO-maksun rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.

Myös vaihto onnistuu, jos vain neliöt tarvitsevat tarkastusta.

– Jos haluaa vaihtaa asuntoa, kohdetta vaihtamatta, on aina automaattisesti jonon kärjessä, Kaisa kertoo.

Omannäköinen

”Ennen muuttoa sain vaikuttaa siihen, millä väreillä seinät maalataan.”

”Saa laittaa pihaa mieleiseksi, jos haluaa.”

”Voi itse vaikuttaa ja investoida asunnon viihtyvyyteen monipuolisesti; saimme teettää laminaattilattiat, tapetoinnit, sekä seinien maalaukset ennen muuttoa.”

– Asumisoikeusasumisessa asukas ostaa hallintaoikeuden. Hän voi itse vaikuttaa asuinmukavuuteen ja viihtyvyyteen esimerkiksi pintaremonteilla. Kustannukset ovat jaettavissa tapauskohtaisesti asukkaan ja yhtiön kesken.

Ennen muuttoa katsotaan isännöitsijän kanssa asunnon mahdollinen remontointitarve. Materiaalivalintoihin voi vaikuttaa, ja yhtiön vastuulle kuulumattomat työkustannukset ovat kotitalousvähennyskelpoisia.

Asuminen asumisoikeusasunnoissa on huoletonta. Jos esimerkiksi suihku reistailee tai kiuas ei lämmitä, riittää kun ilmoittaa epäkohdasta huoltoon. Kuva Mannerheimintien kohteesta.

Kaikkiin elämän eri vaiheisiin sopiva

”Fiksu asumismuoto myös nuorille ennen mahdollisen ensiasunnon ostamista; voi rauhassa tutustua paikkakuntaan tai muuttaa kotoa omilleen, kun ei vielä ole valmis sitoutumaan omistusasunnon hankintaan”

”Perheelle, joka haluaa maksaa kohtuuhintaista vuokraa ilman isoja sitoumuksia”

”Eläkeläiset voivat käyttää säästöjään muuhun kuin asumiseen.”

”Halusin asua rivitaloasunnossa, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta ostaa omaa asuntoa. Sain asumisoikeusasunnon, joka on todella sopiva sekä sijainniltaan että pohjaratkaisultaan, ja lisäksi vielä päätyasunto, jota toivoin.”

– Mikkelin Asumisoikeusasunnot Oy omistaa kolme kerrostaloa ja 12 rivitaloa. Tarjontaa on yksiöistä useamman makuuhuoneen perheasuntoihin, Kaisa kertoo.

Asumisoikeusasuntojen ympäristö on rauhallinen, ja asukasvaihtuvuus vähäistä. Kuvassa Riikolankatu 1 pihapiiri.

Kohtuullinen asumiskustannus ilman riskiä asunnon arvon alenemisesta, ei sido omia säästöjä

”Kohtuullisella yhtiövastikkeella saa hyvätasoisen asunnon.”

”Sijoitettava pääoma oli sopiva, ei riskiä. Voi sijoittaa itseensä.”

”Vuokra-asunnon vuokraa alhaisempi vastike.”

”Aso-asunnot ovat mahdollistaneet edullisen asumisen hyvillä, arvokkailla ja halutuilla asuinseuduilla, joihin ei olisi ollut ikinä varaa eikä mahdollisuutta vapailta markkinoilta, ei edes vuosikausien lainarahallakaan.”

Kaisa kertoo, että asuinkustannukset muodostuvat käyttövastikkeesta, joka on yleistä vuokratasoa alhaisempi.

– Käyttövastikkeeseen on myös mahdollista hakea Kelan asumistukea.

Asumisoikeusasuntosopimus käy myös asuntolainan vakuutena, ja eroten omistusasuntokaupasta, varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa.

Huolto hoitaa kodinkoneet ja piha-alueet

”Pihan huoltotyöt kesällä ja talvella tehdään ripeästi ja hyvin, aina on hiekoitettu ja siistitty.”

”Ei tarvitse stressata korjauksista, huolloista, pihatöistä.”

”Joka kerta, ihan pieneenkin ei-kiireelliseen ongelmaan, apu on tullut todella nopeasti, usein jopa jo samana päivänä, ja palvelu on ollut aina erittäin ystävällistä.”

– Mikkelin Asumisoikeusasuntojen huollosta vastaa kaksi paikallista huoltoyhtiötä, jotka korjaavat pikkuviat ja hoitavat piha-alueet. Asukkaat voivat jättää huoltopyynnön kätevästi nettilomakkeellakin, Kaisa tarkentaa.

Vastaukset ovat koostettu Mikkelin Asumisoikeus Oy:n asukkaille syyskuussa 2021 lähettämän kyselyn vastausten pohjalta.

Mikkelin Asumisoikeuden isännöintiä ja manageerausta hoitaa Mikalo Oy.

Tutustu vapaana oleviin aso-koteihin tästä

Juttu julkaistu alunperin Länsi-Savossa

Hyvää joulunaikaa!

Muistilista joulunajan kierrätyksestä:

  • Kinkunrasvaa ei saa kaataa viemäriin tai vessanpönttöön. Jähmettyvä rasva voi aiheuttaa pahoja tukoksia viemäreissä. Sen sijaan paistorasvan voi kierrättää joko ruoanlaitossa tai jätteenä. Jähmettyneen rasvan voi laittaa biojätteeseen.
  • Isot pahvilaatikot tulee litistää ennen keräysastiaan laittoa
  • Lahjapaperit kuuluvat sekajätteeseen, muovit muovinkeräykseen
  • Joulukuuset kerätään jäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä jätekatosten vierestä.

Toimisto hiljenee joulun viettoon to 23.12. klo 11.30. Seuraavan kerran olemme tavoitettavissa ma 27.12.

Huolto päivystää myös jouluna!

Kiitämme asukkaitamme kuluneesta vuodesta.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Asukastiedote

Asukastiedote jaetaan jokaiseen asuntoon joulukuun aikana. Voit lukea sen PDF-version tästä.

Paloturvallisuusviikko

Paloturvallisuusviikkoa vietetään 29.11.-3.12.2021. Palovaroitinpäivä on joka vuosi 1.12.

https://paloturvallisuusviikko.fi/

Palovaroitin pelastaa henkiä

Vain toimiva palovaroitin pelastaa ihmishenkiä. Pidä huolta palovaroittimestasi seuraavasti:

  1. Tarkista, että palovaroittimesi toimii: paina palovaroittimen testinappia säännöllisesti, esimerkiksi aina kuukauden ensimmäisenä päivänä.
  2. Vaihda palovaroittimen paristo joka vuosi, vaikkapa Palovaroitinpäivänä 1.12.
  3. Muista myös vaihtaa palovaroitin 5–10 vuoden välein. Palovaroitin vanhenee kuten muutkin sähkölaitteet. Vanha palovaroitin ei välttämättä tunnista savua, vaikka merkkiääni toimii.

Palovaroitinpäivä järjestetään myös muissa Pohjoismaissa.

Vaarallisinta tulipalossa on savu, joka täyttää huoneiston jopa 2–3 minuutissa. Palovaroitin havaitsee savun nopeasti ja ilmoittaa vaarasta. Vain toimiva palovaroitin pelastaa ihmishenkiä!

Asenna palovaroitin jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen. Monikerroksiseen asuntoon kannattaa hankkia sarjaan kytkettävät palovaroittimet: kun yksikin varoitin tunnistaa savun, kaikki hälyttävät.

Muista asentaa palovaroittimet myös mökille, asuntovaunuun, veneeseen jne. Keittiössä ja pölyisissä tai kosteissa tiloissa varoitin saattaa reagoida turhaan, joten sellaisiin paikkoihin niitä ei kannata sijoittaa.

Lue lisää: https://paloturvallisuusviikko.fi

Asuntoesittelyt su 28.11.2021. Tervetuloa!

Asumisoikeus on todellinen vaihtoehto, kun haluat omaan asuntoon kohtuullisin kustannuksin vuokralla asumisen sijaan. Asumisoikeudessa maksat vain 10–15 % asunnon hinnasta ja oikeutesi asuntoon on elinikäinen. Kun joskus haluat luopua asunnostasi, lunastamme sen sinulta takaisin. Reilua, eikö totta!

Tuskun kaupunginosassa sijaitseva kolmen kerrostalon kiinteistö, joka on valmistunut vuonna 1992. Päiväkoti on aivan vieressä ja lähin kauppa 800 metrin päässä. Lähimpään kouluun, Kalevankankaalle, on 2,5 km:n matka. Jäähalli ja uusi sisäliikuntahalli sekä ravirata noin 3 km päässä.

Su 28.11.2021 klo 10.00–10.30
Sannastinlaakso 6 A 7, Tusku

4h+k+s 88,0 m2, 2.kerros
Vastike 743,91 €/kk
Asumisoikeusmaksu 13 660 €
WC, kylpyhuone ja sauna remontoitu vuonna 2018

Su 28.11.2021 klo 10.30–11.00
Sannastinlaakso 6 C 28, Tusku

2h+k+s 60,5 m2, 2. kerros
Vastike 546,62 €/kk
Asumisoikeusmaksu 9 052 €

Hiidenpolun rivi-/luhtitalo on valmistunut vuonna 1999. Kiinteistö sijaitsee rauhallisen tien päässä. Päiväkoti lähietäisyydellä ja lähimpään kauppaan alle 1 km. Mikkelin keskustaan noin 2,5 kilometriä.

Su 28.11.2021 klo 11.30–12.00
Hiidenpolku 8 C 20, Savisilta

3h+k+s 68,0 m2
Vastike 695,83 €/kk
Asumisoikeusmaksu 17 928 €
Asunto pintaremontoitu vuonna 2019

Toimisto: c/o Mikalo Oy, Maaherrankatu 44, 50100 Mikkeli
Vaihde: 015 321 350

Asukasilta to 25.11.2021

Tervetuloa Mikkelin asumisen yhtiöiden, Mikalon, Moasin ja Asumisoikeuden yhteiseen asukasiltaan torstaina 25.11.2021 klo 18–20, Yliopistokeskuksen auditorioon, Lönnrotinkatu 5.

Paikallaolijoiden kesken arvotaan Moccamaster-kahvinkeitin!

Kahvitarjoilu klo 17.30–18.00

Puheenvuorot klo 18.00–20.00

  • Tervetulopuhe – Toimitusjohtaja Hannu Sormunen
  • Mikkelin kaupungin ajatukset tulevaisuuden asumisesta – Kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä
  • Asumisen yhtiöiden esittely; Mikalo, Moas ja Asumisoikeus
    • ”Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta” – Toimitusjohtaja Hannu Sormunen
    • Yritysten yhteinen tulevaisuus – Kehitysjohtaja Jussi Teittinen
    • Kiinteistöjen hoito yhteisten resurssien avulla – Kiinteistöpäällikkö Tommi Kuvaja
  • CityLoops -hanke, biojätteen kierrätys – Xamk, Miksei Oy
  • Essoten MAGEE-hanke esittäytyy – Hanketyöntekijä Mervi Sirviö
  • Yhteenveto, keskustelua ja arvonnan voittaja

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki Mikalon, Moasin sekä Mikkelin Asumisoikeuden asukkaat.

Ilmoittautumiset 22.11. mennessä hilkka.puikkonen@mikalo.fi tai 015 321 350. Ilmoitathan samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat.