Sähköautojen lataaminen

Yhtiölle on tullut viime aikoina lisääntyvissä määrin kyselyitä sähköautojen lataamiseen liittyen. Yhtiö on selvittänyt näitä asioita kohdekohtaisesti. Näiden selvitysten perusteella yhtiössä on päätetty, että autojen lataaminen mahdollistetaan vain hitaalla (8 ampeerin lataus) latauksella. Mikäli asukas haluaa nopeamman lataustavan autopaikalleen, tulee asukkaan kustantaa siitä aiheutuvat kustannukset itse. Hitaan latauksen muutostyöt ovat pikalatausasemaan verrattuna kohtuulliset, joten nämä kustannetaan pääsääntöisesti yhtiön puolesta.

Tulevaisuudessa sähköautojen määrä tulee lisääntymään voimistuvaan tahtiin. Tämä luo tilanteen, jossa auto käytännössä ”tankataan” kotipihassa. Tähän ilmiöön kiinteistöjen nykyinen sähköverkko ei ole valmis, vaan siihen tulee tehdä merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi sulakekoon kasvaessa sähköliittymän perusmaksu kasvaa. Yhtiön näkemys on, että ei ole tasapuolista asukkaita kohtaan jyvittää kustannuksia niille asukkaille, jotka eivät ”tankkaa” autoaan kotipihassa. Murros sähköautoiluun tapahtuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, joten latausmahdollisuudet on jo otettu huomioon peruskorjauksien, piharemonttien ja uudistuotannon suunnittelussa ja toteutuksissa.

Ohjeita sähköautojen lataamiseen Mikkelin Asumisoikeuden kohteissa:

  • Sovi auton lataamisesta aina isännöitsijän kanssa
  • Sallittu asukkaille, mikäli sopii asiasta ja laskutuksesta yhtiön kanssa. Mikäli sulakkeet eivät kestä latausta, niin lataus on lopetettava. Nykyiset lämmitystolpat ovat autolämmitystä varten rakennettu, ei latausta ajatellen.
  • Lataus aina alimman ampeerimäärän mukaan.
  • Mikäli lataussähkö otetaan kiinteistön mittauksesta, laitetaan latauksen väliin kulutusmittari, jonka perusteella laskutetaan asukasta. Tasaus 2 kertaa vuoteen.
  • Latauksesta veloitetaan kiinteä kWh-hinta, joka sisältää sähkön, siirtomaksut ja mahdolliset laitemaksut.
  • Autolatauksen kWh-hinta päivitetään vuosittain asukaslaskutushinnastoon
  • Nykyinen kWh-hinta on lataajille 0,15 € / kWh

Terveisin

Tommi Kuvaja

Kiinteistöpäällikkö

Mikkelin Asumisoikeus Oy